Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Pasteijapitko

Kuva
Meidän perheen uusi suosikki. Lapset ja lapsenlapset -kaikki tykkää ja pyytää tätä. Ja sehän vaan passaa, kun on niin nopea ja helppo tehdä 😃 Minulla on valmis iso voitaikina. En malttanut kunnolla odottaa sulamista... siksi halkeili vähän osiin levittäessä 😂 Kaulitsin vähän isommaksi. Levitin päälle tuorejuustoa ja jauheliha-riisiseosta, johon lisätty munaa kiinnikkeeksi. Hyvin rennolla kädellä leikkasin reunat ja kääntelin päälle. Lopuksi uunissa noin 30min 200 asteessa. Lopussa vielä ainesosat tarkemmin. Aineet: Valmis voitakina Maustettu tuorejuusto, eseim. aurinkokuivattu tomaatti 400g jauhelihaa (minulla vähärasavainen, ettei taikina kostu liikaa) 2rkl jauhelihamaustetta 1rkl suolatonta grillausmaustetta 150g riisiä 2 munaa

Ensimmäinen viikonloppu poikkeusoloissa takana

Kuva
Nöyränä uudessa tilanteessa. Haluan kuitenkin pitää mielessä hyviä asioita, ei pelkkiä huonoja uutisia. Aina ennenkin olen nauttinut kotoilusta, miksi en nytkin? Totta kai nauttisin ystävien seurasta ja monesta muustakin asiasta. Mutta tämä on nyt meidän kaikkien tehtävä, pysytään mahdollisimman paljon kotona. Ja kotonahan voi olla tosi ihanaa. Kun vaan muistaa, että tämä ei ole vain välttämätön paha, vaan sellaista mistä olen ennenkin nauttinut. Saa puuhailla kotona, liikkua luonnossa, leipoa... Tässä kuvamaistiaisia viikonlopulta Sämpylöissä on kaurahiutaleita, ohra- ja vehnäjauhoja. Hamstraaminen näkyy kaupoissa. Tuorehiivaa onneksi sai, mutta esimerkiksi kuivahiiva ja sämpyläjauhot ovat joka paikasta loppu.  Toivottavasti ovat käytössä, eivätkä vain kaappeja täyttämässä :) Pikkuisen tuoksui jo keväältä!

Ystävän toiveena kinuskijuustokakku

Kuva
Viikonloppuna vietettiin ystäväni 5-kymmpisiä pienellä porukalla. Hänen toiveenaan oli, että teen kinuskijuustokakun. Koska toive ei ollut sen tarkempi, halusin hyödyntää tilannetta ja kokeilla uutta reseptiä. Usein nimittäin käy niin, että ystävät ja tuttavat pyytävät jotain sellaista, jota ovat minulta aiemmin maistaneet ja hyväksi todenneet. Ihanalle tietty tuntuu, että minun leipomuksistani tykätään, mutta mukava päästä tekemään välillä jotain ihan muutakin. Tässä siis valkosuklaa-nougat-kinuskijuustokakku. Koristeeksi laitoin paljon marjoja, jotka raikastivat kakkua sopivasti. Kiitos annapbakes reseptistä (Kohokohta) !